Täällä kellotorni laitettiin vilja-aitan päätyyn. Työhevoset hirnuivat iloisesti kuullessaan vellikellon kutsuvan aamiaiselle tai illalliselle, tiesihän se niille taukoa esimerkiksi kyntöauran vetämisestä. Kahvitauko iltapäivällä pidettiin yleensä työmaalla ja emäntä toi sinne syömiset sekä juomat.   Kelloaitan katto on vuosikymmenien aikana jouduttu uusimaan pari kertaa ja viimeisimmän remontin yhteydessä kävi ilmi, että ajan hammas oli iskenyt myös kellotorniin, että se piti purkaa. Ajat olivat muuttunet, traktorit tulleet pelloille, isännällä rannekello ja ruoka-ajat tiedossa, vaskisen vellikellon paikka varastossa.   Kookasta kukkaa ihmettelevä pikkupoika on tämän jutun kirjoittaja.  Kuva vuodelta 1940.
	Mutta, ajoittain palasivat mieleen ne ajat kun kello oli näkyvällä paikallaan aitan päädyssä ja olisihan sitä mukava kilauttaa muistellen tuttua ääntä, vaikka sillä ei entisenlaista käyttöä enää olisikaan. Sitten eräänä kesänä kävimme Fiskarsin ruukin kylällä ja kuulin siellä kuvassa olevan kellon kilahtavan aina täyden tunnin aikaan. Siitä jäi ajatus itämään, joka eläkepäivien alettua kehittyi projektiasteelle.
Entisen karjarakennuksen ilmanvaihtokanavalla ei ole enää alkuperäistä käyttöä, tein siihen paremmannäköisen katon ja asensin kellon kuten talvisesta kuvasta näkyy. Kellon kantaosa on alkuperäinen mutta laakerit kiinnityksineen sivuilla ovat uutta rautaa.
	Soittaminen onnistuu sinisellä narulla n. 6 metriä alempaa entisestä navetasta tai kaukosäätimellä sähköisesti. Voimalaitteena auton tuulilasinpyyhkijän moottori. 12 voltin jännite tulee vanhasta akkulaturista. Kaukosäätimen vastaanotin on kauempana karjarakennuksen seinällä ja sitä voi ohjata asuinrakennuksesta n. 40 metrin päästä. Kello antaa kaksoiskilahduksen jokaisella vivun kierroksella. Siinäpä se - - -

ETUSIVULLE