Juho Vihtori Muinonen (käytti etunimeä Vihtori)

Olen kuullut isoisästäni Vihtorista monia tarinoita, mutta minulle kävi kuten niin monelle muullekin myöhäisheränneelle sukututkijalle, että monet kertojat olivat jo ehtineet poistua keskuudestamme kun olisin ollut valmis tekemään muistiinpanoja. En ehtinyt nähdä isoisääni, hän kuoli jo 7 vuotta ennen syntymääni.

Kuulin kerrottavan, oli nuorena miehenä ennen naimisiinmenoa Vihtori oli ollut tekemisissä kangasniemeläisen tietäjän kanssa ja saanut häneltä tietoja henkimaailman asioista. Kangasniemellä päin liikkumisesta kertoo myös se, että Vihtori oli kuulutettu kangasniemeläisen talon tyttären kanssa, tosin kuulutus oli peruttu parin kuukauden päästä. Nämä tiedot löytyivät kirkonkirjoista sukututkimuksen yhteydessä yli sata vuotta myöhemmin. Tietäjäyhteyksistä ei puhuttu kotona, se taas johtui siitä, että Vihtorin vaimo Maria Elisabet (Betty) Kirjalainen oli syvästi uskonnollinen eikä hyväksynyt taikuuteen viittaavia harrastuksia. Isovanhempani tutustuivat kun Betty tuli opettamaan kiertokoululaisia Muinolaan.

Tarina Vihtorin myllyreissusta Harjumaahan kertoo taidosta, joka oli periytynyt edellisiltä sukupolvilta, koska samantapaiseen tilanteeseen oli joku esi-isistä joutunut Pietarin kauppamatkalla. Vihtori lähti matkaan hevosella viljasäkit kuormassa. Kun hän tuli myllylle oli mylläri jo lähdössä yöksi kotiinsa. Vihtori nosti säkit myllyn rappusille räystään alle. Mylläri varoitti jättämästä säkkeja ulos, etteivät häviäisi yön aikana, Vihtorin mielestä ei ollut syytä huoleen. Siinä sovittiin, että tullaan aamulla hyvissäajoin takaisin, jyvät tuuttiin ja jauhoja tulemaan. Myllyn sijaintia en muista mainitun tarinan yhteydessä. Ainakin Läsäkoskella oli mylly jo 1830-luvulta asti.

Vihtorilla oli yöpymispaikka tiedossa, hänen vanhin sisarensa Malviina oli Taavetti Tarssasen emäntänä Lansarissa, sinne siis hevosen suunta. Aamulla Vihtori ja mylläri tulivat yhtäaikaa myllylle ja näkivät kuinka eräs kylänmies seisoi myllyn rappusilla säkki selässä, hikipäässä ähkien eikä saanut taakkaa selästään. Tämä taika vaati rauetakseen veren näkemistä ja se hoitui nopeimmin kopsauttamalla varkautta yrittänyttä nenään niin, että verta tirskahti. Varmaan siinä vähän neuvottiin kiipelistä päässyttä miestä aiheesta omat ja vieraat tavarat. Loput myllyreissusta meni ns. käsikirjoituksen mukaan.

Vanhamäen ja Harjumaan rajamailla asusti Viljami Hämäläinen. Häntä pidettiin jonkinlaisena tietäjänä. Viljamilla ja Muinolan Vihtorilla oli meneillään eräänlainen henkien kamppailu. Heillä molemmilla oli kalanpyydyksiä pienillä järvillä ja lammilla joita on lukuisa määrä Vanhamäen ja Harjumaan välisessä korvessa. Viljami sattui löytämään Vihtorin katiskan, ja niin kävi, että kun Vihtori tuli pyydystään kokemaan hän löysi sen vähintään puolillaan sammakoita. Vihtori arvasi mistä on kysymys ja reagoi niin, että Viljami sai omasta pyydyksestään vastaavan määrän käärmeitä seuraavalla kalareissulla. Myöhemmin miehet Viljamin aloitteesta olivat sopineet etteivät kilpailisi keskenään. Tämän tarinan kertoi Vanhamäen Santaralla nuoruudessaan asunut mies.

Oli kesäpäivä 1980-luvulla Muinolan pihalle poikkesi autolla mies ja kertoi nimekseen Albin Vanqvist. Muistinkin isäni maininneen useissakin yhteyksissä meillä olleen aikoinaan hänen nimisensä kasvattipoika. Kun sanoin nimeni ja hän sai tietää, että olen Kalle Muinosen poika, hän heti kysyi: ”Tiedätkö minkälainen isoisä sinulla oli?” Seisoimme ns. pienen tuvan nurkalla etelä- ja luvekujan (länsikujan) mutkassa. Albin kertoi kuinka syyskesän päivänä 1920-luvulla hänen itsensä ollessa koulupoikaiässä, talossa alettiin ajaa lyhteitä tuosta eteläpellolta puitavaksi. Tässä tienmutkassa oli veräjä ja Vihtori tuli avaamaan sitä. Silloin heinikosta nousi käärme ja yritti iskeä mutta Vihtori ehti väistää, hän harhautti vasemmalla kädellään käärmettä ja nappasi oikealla nopeasti hännästä nostaen ylös. ”Kas, kas naapurin koira” totesi Vihtori. Hän pyysi minua hakemaan kerän punaista lankaa eteisen oven päältä ja nuppineulan. Saatuaan tarvikkeet hän solmi pätkän lankaa neulaan ja pisti sen käärmeen häntään, sanoen: ”Mäne koira kottiis”. Käärme alkoi heti painua lenkkiä heittäen luvepellon yli. Seuraavana päivänä kuultiin kylällä kerrottavan, että Malvaisen Kaisaa oli purrut käärme kaivolla käydessä. Malvaisen Kaisalla oli tunnetusti jonkilaisia taikakeinoja hallussaan.

Selityksenä ”luve” sanasta. Kangasniemellä syntynyt äitini sanoi ihmetelleensä sellaista luve-ilmansuuntaa tultuaan tänne Muinolaan emännäksi. Oli luvekuja, luvepelto ym. luvepuolta olivatpa ne sitten lounaassa, lännessä tai luoteessa.

Vihtori omasi kyvyn pysäyttää verenvuodon haavoista. Hän itse kuvaili sen kyvyn niin, ettei se ole mitään taikuutta, vaan Luojalta ihmiselle annettua valtaa uskon kautta ainakin osittain hallita sellaisia voimia hyvässä lähimmäisensä auttamiseksi.

Vihtori oli ajellut hevoskieseillä kaupunkiin ja pysähtyi maaseurakunnan kirkolle. Hänellä oli asiaa papille. Rippikoulu oli juuri meneillään, pappi laski rippikoululaiset ulos välitunnille ja jäi Vihtorin kanssa juttelemaan sakastiin. Pojat huvittelivat sakastin rappusilla, kiipesivät ylös ja hyppäsivät kaiteiden välistä maahan. Eräällä pojalla temppu ei onnistunutkaan ja päälaki hipaisi kivirappusen kulmaan niin, että päänahasta irtosi iso pala jääden toisesta reunasta kumminkin kiinni. Pojat ryntäsivät sakastiin kertomaan papille: ”Nyt se kaveri kuolee kun verta vuotaa niin paljon”. Vihtori puuttui asiaan ja rauhoitteli: ”Ei se enää vuoda mennäänpäs katsomaan”. Verenvuoto oli tyrehtynyt, Vihtori veti päänahan paikoilleen ja kehotti viemään pojan lääkärin hoidettavaksi.

Verenpysäytyskertomuksia olen kuullut monia ja ihmeellisintä on että pysäyttäminen toimi myös puhelimen kautta. Puhelinosuuskunta perustettiin Vanhamäkeen 1920-luvun alussa ja esim. 1924 vuoden luettelossa osuuskaupalla oli puhelin, Vanhamäki 2 ja Muinolassa, Vanhamäki 8. Kylälle oli hankittu yhteinen ns. turpeenrepijä, se oli käsivoimin toimiva kone, jonka kelojen läpi syötettiin suoturvetta ja häijyn näköiset piikit repivät turpeen sopivan hienoksi navetoihin kotieläinten aluskuivikkeiksi. Sinne piikkien väliin luiskahti erään naisen käsi ja verta alkoi valua vuolaasti. Heti lähti yksi miehistä juoksujalkaa osuuskaupalle soittamaan Vihtoria avuksi, kun tiedettiin hänen verenpysäytyskykynsä. Hän vastasikin puhelimeen, kuunteli hätäisen avunpyynnön ja vastasi vain siihen: ”Ei se enää vuoda, viekää vaan nainen lääkärin hoidettavaksi”. Verenvuoto oli lakannut silloin kun Vihtori kuuli tapaturmasta puhelimen kautta. Potilas saatiin lääkärin operoitavaksi verrattain hyväkuntoisena, silloin taisi olla vielä kysymyksessä hevoskyyti

Vihtorin apua pyydettiin myös kotieläimille sattuneissa tapaturmissa ja sairauksissa. Sattui kesäiseen aikaan Viljakkalan saarella Karjalaisen talossa, että nuori ns. sälköhevonen tuli kipeäksi, talonväki mietti mitä pitäisi tehdä. Isäntä Antti Viljakainen, joka oli ollut aikaisemmin Muinolassa renkinä, sanoi tietävänsä mistä pitää mennä apua hakemaan. Siihen sanoi heti emännän äiti Mari Hasanen: ”Jos minä olisin tiennyt, olisin mennyt jo”. Antti lähti välittömästi liikkeelle, souti mantereen puolelle ja jatkoi jalkaisin kylän läpi Muinolaan, jonne hän saapui yöllä. Hän tiesi missä Vihtori nukkuu ja meni suoraan sinne. Isäntä oli hereillä ja Antista tuntui, että Vihtori oli osannut odottaa hänen tuloaan. Vihtori kysyi: ”Mikäs saaren miehen näin yöllä on laittanut liikkeelle?” ”Hevonen tuli kipeäksi ja tulin apua hakemaan”, vastasi Antti. ”Se hevonen on terve nyt, se on jonkun kateellisen mielestä ollut liian hyvä, siksi se on kipeänä”, sanoi Vihtori. Hevosen vointia oli seurattu Karjalaisessa koko ajan ja viimein se nousi ylös, puistatteli ja näytti ihan virkeältä. Aika täsmäsi siihen mikä Antilta kului Muinolaan mennessä. Tämän kertoi allekirjoittaneelle Antin pojanpoika Jaakko.

Harjumaan Lansarin hevosta oltiin hakemassa kesäaamuna haasta peltotöitä varten ja siinä matkalla sattui terävä kuiva oksa hevosen silmän lähelle, siihen missä on isoja verisuonia aivan pinnassa. Verta alkoi suihkuta haavasta, Taavetti isännälle, joka oli kasvattanut useita kantakirjahevosia, iski huoli nuoren tammahevosen voinnista mutta hän tiesi heti mitä pitää tehdä, hän kiirehti metsänhoitaja Puupposen talolle, jossa oli lähin puhelin noin parin kilometrin päässä Lansarista ja soitti sukulaismiehelle Vanhamäen Muinolaan. Vihtori, kuunneltuaan Taavetin huolen, vastasi: ”Ei se enää vuoda, mene vaan kotiin ja laita side haavan päälle”. Ja tosiaan verenvuoto oli lakannut niihin aikoihin kun puhelinyhteys saatiin. Varmaan Vihtori neuvoi laittamaan juuri irroitettua ohutta koivun tuohta haavan päälle.

Täällä kotona oli yhdelle Vihtorin kolmesta pojasta sattunut tapaturma, kirves lipsahti sääreen, haavasta vuoti kovasti verta. Vihtori sai vuodon tyrehtymään ja neuvoi laittamaan juuri kirnuttua suolaamatonta voita, kun sitä sattui olemaan paraillaan valmistumassa, haavan päälle ja koivun tuohta päällimmäiseksi. Haava parani hyvin tulehtumatta.

Alla Toini Veanderin (os.Tarssanen) muistelma mummonsa Malviinan veljestä. Kirjoittanut Aarne Veander Toinin aviomies.

                                                                                                        Vihtorin pojanpoika Matti Muinonen